Sateen ropina

Tänään aamulla heräsin ihanaan ääneen. Ei kuulunut liikenteen meteliä, ei rukouskutsua, ei kauppiaiden huutoja kadulta, eikä edes narisevan vessan oven ääntä. Kuului sateen ropinaa. Sade sinänsä ei ole ihana tai edes kiva juttu, kun täällä on nyt satanut tosi paljon koko ajan kun olen täällä ollut, ja kylmäkin sitten on. Mutta sateen ropina. Se on yksi maailman parhaita ääniä. Enkä edes tiedä, mitä vasten ne pisarat sitten ropisi, koska ikkuna on ihan kuiva enkä ennen ole kuullut sadetta tänne sisälle. Mutta kiitettävän kovaa se kuitenkin kuului. Ropinasta tuli niin rauhallinen ja hyvä fiilis, että pystyn tänne blogiinkin jo kertoa vähän Istanbul-kuulumisia. Pieni hiljainen hetki kaiken hälinän keskellä.

Näkymät kotipartsilta. Huomaa kaukana siintävä Eurooppa!

Istanbul on suuri. Ja vieras. Kieli on outo. Ihmiset on uusia. Kaupat erilaisia. Kotikaan ei ole tuttu. Sopeutuminen ja kaiken uuden hyväksyminen todeksi ei yllättäen olekaan ihan helppoa ja yksinkertaista. Ainakaan mun aivoille. Viime viikon lopulla meidän tyttökommuuniin muutti viimeinen jäsen, H, joka on mulle jo Suomesta tuttu. On aika ihanaa kun ihan kaikki ei enää ole vierasta ja outoa :)

Alkaa täällä paikatkin olla jo tuttuja, vaikka ei kyllä kotoisia vielä. On aika raskasta, kun tahtoa on sopeutua ja olla kuin kala vedessä, mutta tuntuu enemmän siltä kuin keuhkot ei osaisi hengittää. Silmät on sokeat yksityiskohdille, kun niitä on niin kamalan paljon. Kieltä ei vaan tajua. Tulee aika levoton olo.

Sipsit on hyviä, sanakirja hajoilee ja Raamattu on rakas.

Kaikenlaista ruokaa on tullut maisteltua, ravintoloita nähtyä, kahviloita koettua, katuja tallattua, kaupoissa käytyä, bussilla kuljettua, lautalla lainehdittua ja metrolla matkustettua. Turkkilainen komediaelokuvakin käytiin pienellä suomalaisporukalla katsomassa: Recep Ivedik 4, https://www.youtube.com/watch?v=PraQ0_W8OXI. Oli aika surkee, traileri kertoo kaiken. Muutama ravintola on ollut ihan helmi, esimerkiksi eilen käytiin baklavalla Karaköyssä, ja tuore suklaabaklava oli pala taivasta. Kuvaa en tajunnut ottaa, höh. Ulkona syödään aika paljon, kun se on semihalpaa.

Tosiaan tuntuu, että kaikki muuttuu, melkeen kaikki tuttu on poissa tai vähintäänkin järkkyy. Hyvin vähän on sellaista, mistä pitää kiinni ja mihin voi luottaa ja turvata. Silloin on hyvä, kun psalmi 19 muistuttaa, että "Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti." Että meillä on Jumala, joka ei muutu, vaikka ihmiset ja asiat muuttuu. Ja jota vieläpä kiinnostaa, miten meillä menee.